Jälkipuintia

Nyt se sitten on jo käsillä - sosiaalisen median kurssin virallinen lopetus. Mutta vastahan tässä pääsi vauhtiin! Tuntuu liian aikaiselta lähteä tekemään itsearviointia ja jälkipohdintaa, mutta koetetaan silti.

Punaisen langan metsästystä ja kadonneen ajan pyörteitä

Kurssin työskentelytapa oli hämmentävän yksinkertainen ja monimutkainen samaan aikaan. Pääosin tarkoitus oli tutustua erilaisiin sosiaalisiin medioihin ja kirjoittaa niistä ja niihin liittyvistä ilmiöistä blogiin pari kertaa viikossa, mutta kurssiin kuului myös pari webinaaria, kommentointia sekä digitarinan teko. Suurin kompastuskiveni kurssiin liittyen oli ehdottomasti aika - some on syönyt sitä enemmän kuin muut kurssit yhteensä ja siksi varmaan olenkin kaikissa palautuksissa ollut järjestään jäljessä (ja myönnetään, kursseja on tullut valittua liikaa muutenkin). Yksittäisten blogitekstien kirjoittamiseen on uhrautunut kerralla usein monta tuntia, ja ongelmana on ollut sekin, että postaukset ovat helposti venyneet aivan liian pitkiksi. Mikä toistumistiheydessä on uupunut, on pituudessa tullut kompensoitua. Lyhyempien tekstien kirjoittamista tulisi siis harjoitella, mutta koen ettei niissä ehdi koskaan käsitellä kunnolla asioita. Totta tosin on, ettei moni jaksa lukea liian pitkää tekstiä. Tiivistämistä tulisi siis harjoitella.

Joskus myös somessa katosi näkyvistä se punainen lanka - olinko etsimässä tietoa markkinoinnista, sovelluksen käytöstä vai photoshopatuista vompateista? Miksi olin taas avannut Twitterin vaikka tarkoitus oli löytää tapoja toteuttaa digitarina? Aikaa hukkautui aivan liikaa asioihin, jotka eivät välttämättä olleet tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä. Keskittyminen sosiaalisessa mediassa voi olla hankalaa.

Työskentelytapani oli siis kenties hiukan liian kontrolloimaton. Pientä yritystä oli ajankäytön hallintaan, mutta kaiken kaikkiaan tavoitteeni some-sovelluksiin tutustumisessa oli liian laaja - olisi pitänyt valita suoraan rajattu määrä sovelluksia joihin tutustua ja niistä tietyt aspektit joihin pureutua laajemmin. Lisäksi muiden tekstien lukeminen ja kommentointi jäi vähäisemmäksi kuin olisi ollut syytä, tähän olisi pitänyt myös tehdä selkeä määrätavoite.

Epäluuloa, innostusta ja muuta mietintää

Tutustuin kurssin aikana kokonaan uusiin sovelluksiin ja tarkemmin niihin, joissa olen pikaisesti käynyt joskus aikanaan ja hylännyt - kännykkään ilmestyi niin paljon lisää ikoneita että niitä piti

levitellä useampaan näyttöpohjaan. Tiedän millainen on mm. ask.fm ja flickr ja tumblr, vaikken kaikesta tullutkaan tänne kirjoittaneeksi. Opin myös Youtuben muuttuneen luonteen - olin mieltänyt sen vain videoiden julkaisupaikaksi mutta kyse onkin eräänlaisesta hakukoneen ja sosiaalisen sovelluksen sekoituksesta, joka on paljon suositumpi ja markkinointimerkitykseltään tärkeämpi kuin

olin kuvitellut. Opin paljon myös erityisesti Twitteristä, joka oli aiemmin minulle hiukan outo tapaus mutta joka nyt imaisi minut liiankin hyvin pyörteisiinsä.

Silmäni ovat myös avautuneet varsin hyvin siihen, että vaikka itselleni jotkin sovellukset ovat olleet täysin tuntemattomia, ei se tarkoita etteivätkö ne olisi suosittuja muiden keskuudessa. Itse voi kuulua sellaiseen ikäryhmään tai alakulttuuriin, ettei jokin sovellus ole kenenkään tutun käytössä, mutta yllättäen se voikin olla iso tapaus muunlaisten segmenttien joukossa. Ja usein tuttujakin löytyy yllättäen mitä kummallisimmista paikoista, siitä ei vain ennen ole ollut tietoinen.

Minulla on ollut myös paljon pohdintaa somemarkkinoinnista ja sen asemasta Suomessa ja maailmalla - on muodostunut yhä enemmän sellainen kuva, että Suomessa sen suhteen ollaan vielä kummallisen epäluuloisia, kun taas maailmalla on sekä käyttäjien että mainostajien toimesta huomattu sen hyvät puolet aikaa sitten. Kysyin tämän kevään aikana parilta pienyrittäjältä miksi heillä ei ole toimivia nettisivuja eikä näkyvyyttä somessa - molempien epämääräinen vastaus oli että se olisi muusta liiketoiminnasta pois. Miten ihmeessä? Kerroin heille että itsekin katson yleensä hankintoja netistä etukäteen ja jos jostain liikkeestä ei ole nettisivuja, a) koen sen niin epäilyttävänä että kyseenalaistan koko yrityksen luotettavuuden ja b) en tiedä milloin se on auki eli en lähde koko paikkaan - mutta he eivät silti halunneet ajatella koko asiaa. Molemmat yrittäjät joiden kanssa puhuin olivat viidenkymmenen korvilla ja selkeästi eri sukupolvea, joten kenties kyseessä oli jonkinlainen sukupolven välinen kuilu, mutta pelottavaa se oli silti. Sekä nuo tapaukset että Digibarometri ja jotkin aiheeseen liittyvät uutisetkin yrittäjien kokemasta some-epäluulosta jättivät hiukan huolestuneen olon. Putoaako Suomi kelkasta? Miksi pk-yritykset eivät tartu välittömästi näin kustannustehokkaaseen ja informatiiviseen mediaan vaan karttavat sitä lähes järjestelmällisesti?

Se ainakin on käynyt selväksi, että alalle tarvitaan osaajia. Some- ja internetmarkkinointi on hektinen ala jossa on pakko olla jatkuvasti varpailllaan, mutta toisaalta erittäin mielenkiintonen sellainen. Tuloksia saa nopeasti ja analysointiin on paljon välineitä - strategioita voi muuttaa toimivammiksi kesken kampanjoiden ja aina voi oppia lisää. 

Eipä hullumpi alavalinta!

Eräs Twitter-ajankäytön kokeilu

Tänään päätin kokeilla jotain uutta ja rohkeaa ja ratkaista yhden isoimmista somen ongelmista: ajankäytön holtittomuuden. Lähtöasetelma oli se, että puolen vuorokauden aikana twitterfeediini oli tullut lähes 140 uutta viestiä. Tein strategian: käyn kaikki twiitit läpi, mutta avaan mielenkiintoiselta kuulostavat linkit hiiren oikealla näppäimellä uuteen selainikkunaan. Näin voin lukea ensin putkeen kaikki twiitit ja keskittyä vasta sen jälkeen linkkien tutkimiseen. 140:stä twiitistä tuli 14 avattua ikkunaa, eli noin yksi kymmenestä twiitistä sisälsi mielenkiintoisen linkin.

Aiemmin olen aina suoraan mennyt lukemaan kyseisiä linkkejä heti löytäessäni ne twiitistä. Linkit ovat saattaneet johtaa toisiin linkkeihin ja ne puolestaan kolmansiin, minkä jälkeen olen voinut palata Twitteriin, käyttänyt aikaa etsiäkseni kohdan mihin jäin, ja linkkiketju on alkanut jälleen. Tällä kertaa minulla oli edessäni suoraan tieto, kuinka monta ”ensimmäisen asteen” linkkiä minulla oli edessäni mikäli en enää paneutunut uusiin twiitteihin samana päivänä.

Tämä mahdollisti jotain niin mullistavaa kuin ajankäytön suunnittelun. Nyt saatoin etukäteen päättää, että käyttäisin linkkien tarkasteluun vaikkapa korkeintaan puoli tuntia, jolloin yksi linkki saa noin kaksi minuuttia aikaa. Tämä on nopea tahti joka myös tarkoittaa sitä, että vähemmän kiinnostavat on hylättävä lähes saman tien ja jatkolinkkeihin ei voi käyttää paljoa aikaa.

Toimiko strategia ja mitä tapahtui?

Aikarajat paukkuivat heti ensimmäisen linkin kohdalla, kun halusin twiitata asiasta eteenpäin. Linkkiä piti käydä lyhentämässä bitlyssä minkä jälkeen piti muotoilla viestiä ja hashtageja jonkin aikaa. Ennen kuin huomasinkaan, oli kulunut viisi minuuttia vaikka itse artikkeli oli tullut luettua alle minuutissa.

Toisen linkin kohdalla törmäsin toiseen itselleni tyypilliseen aikasyöppöön – minulle vielä tuntemattomaan alaslangiin. Artikkelia ei ymmärrä kokonaan, ellei rinnalla googlettele ja lue siitä, mitä jotkin siinä käytetyt lyhenteet tarkoittavat. Artikkeli oli mielenkiintoinen ja aikaa meni noin 5 minuuttia.

Kolmannen kohdalla törmäsin mielenkiintoiseen tutkimukseen, jonka olisi voinut tilata omaan sähköpostiin ja jumituin miettimään kannattiko se ottaa. Samalla tajusin olevani mahdollisesti hyvän työharjoittelupaikan sivuilla ja lähdin etsimään tarkemmin yrityksen tietoja ja rekrysivuja. Tämän jälkeen tuli viestiä twitteristä, että olin saanut uuden seuraajan – asia johon haluan yleensä reagoida mahdollisimman nopeasti alkamalla itse seurata takaisin, mikäli en jo ennestään niin tee. Menin tarkastamaan kenestä ilmoitus oli tullut, minkälaisia kiinnostuksen aiheita ja twiittejä hänellä oli ja sitten laitoin seurannan päälle itsekin. Kuin huomaamatta oli vasta kolmannen linkin luettuani mennyt jo yhteensä yli 30 minuuttia tavoitteena ollen 6:n minuutin sijaan. 

Neljäs linkki onneksi osoittautui sen verran lyhyeksi ja mielenkiinnottomaksi, että siihen meni minuutti.

Viides oli taas hankala – tapahtuma jonka halusin jakaa välittömästi Facebook-ryhmässä. Viestin editointiin ja tapahtumaan tutustumiseen menikin sitten kymmenen minuuttia. Sitten tuli taas uusi twitter-seuraaja, siihen 2 min. Kadotin mihin jäin linkeissäni, etsintään 1min.

Seuraavassa linkissä tuli heti outo termi, joka osoittautui myytävän ohjelmiston nimeksi. Myyntipuheeseen oli kuitenkin upotettu järkevän kuuloista teoriaa. Aloin taas pohtia mahdollista rekrytoitumista, mutta muutaman minuutin jälkeen totesin ettei yritys ollut tarpeeksi lähellä urasuunnitelmaani. 9min.

Sitten tuli vastaan artikkeli, joka oli pakko jakaa twitterissä. Ensin kävin bitlyssä kunnes tajusin että tämä oli niin jaettu juttu, että voisi olla hyvä suoraan uudelleentwiitata sama viesti josta sen itse nappasin. Nyt tuli esiin tämän suunnitelman huono puoli – miten löytää alkuperäinen twiitti? Ctrl+F ei auttanut, ennen kuin twitterfeediä oli scrollannut pariin otteeseen lisää auki. Samalla jumituin tietysti lukemaan 20 uusi twiittiä ja avaamaan kolme uutta linkkiä taustalle. Huoh. Aikaa oli mennyt jo yli tunti, ja olin vielä linkissä 7/14. Tai siis nyt 7/17. Oli pakko pitää pieni tauko ja jaloitella. Siihen 5min.

Takaisin palattuani klikkasin seuraavan linkin esille ja strategiani toinen nurja puoli näytti kasvonsa – huomasin lukevani blogia, josta ei etusivulta käynyt ilmi kuka sen oli kirjoittanut enkä osannut arvata miten suhtautua siinä olevaan tietoon sillä linkin jakaja ei enää muistunut mieleeni. Sisältö oli yhdistelmä ammattimaisen kuuloista analyysia ja epämääräistä symboliikkaa. Luin pitkää analysoivaa tekstiä muutaman minuutin, vakuutuin että se on luotettavaa ja vaivaannuin klikkaamaan auki esittelyn – kirjoittaja oli mm. sosiaalisen median koulutukseen keskittynyt yrittäjä Harto Pönkä, ja blogi nimeltään Lehmätkin lentäis. Kyseisessä blogin jutussa oli linkki todella mielenkiintoiseen graafiseen esitykseen eri vaaliehdokkaiden verkostoista. Vaikka postaus oli tehty jo 10.3.2015, oli se silti vielä varsin ajankohtainen ja mielenkiintoinen. Erityisesti sydäntä lämmitti huomata, että oma ehdokkaani oli huomannut verkostoitua erittäin mallikkaasti.

Hups! Nyt meni 20min! Tuli niin kova ahdistus ja kiire, että vaikka seuraava linkki näytti tärkeältä, päätin jättää sen minuutin silmäilyyn. Onneksi samaa asiaa oli tullut jo luettua jostain aiemmastakin linkistä.

Sitten artikkeli, joka oli erittäin tärkeä, mutta minulla oli vielä aiheen perusteet menossa koulukurssilla. Se kannatti siis jättää myöhempään lukuun – laitoin linkin muistiin. 1min.

Erehdyttävästi jäätelöauton kuuloinen ääni! Mistä se tulee, mistä se tulee? Onko se oikeasti jäätelöauto? Miksi mistään ikkunasta ei näe sitä? Pitäisikö käydä ulkona katsomassa ihan varmuuden vuoksi? Äh, ehkä tyydyn siihen eilen ostettuun suklaaseen. 4min.

Seuraava linkki on mielipidekirjoitus, jossa ei paljoa uutta opittavaa. 1min.

Taas jäätelöautoääni! MISTÄ SE KUULUU? Dipsu-koirakin innostuu ja ihmettelee. 2min.

Seuraava linkki. 12 asiaa mitä pitäisi tarkistaa ennen hyvän postauksen tekoa. Liikaa hyviä vinkkejä! Jokainen kohta on avattu hienosti ja artikkeli on pitkänlainen. Päädyn tulostamaan tsekkauslistan ja laittamaan sivun kirjanmerkkeihin, johon se hukkunee käyttämättömänä kuten 30 edellistä vastaavaa. 8min.

Seuraava artikkeli vaati taas Facebook-ryhmälle jaon. Viestin muotoiluun menee aikaa, koska artikkelin on itse lukenut läpi nopeasti silmäillen, mutta se pitäisi osata lyhentää houkuttelevaan mutta myös relevanttiin muotoon. Mikä tässä olikaan se pointti? Joskus yllättävän hankalaa löytää, vaikka teksti onkin mielenkiintoinen. 8min.

Tärkeä artikkeli mutta tylsä. Ei jaksa lukea, eikä varmaan tule luettua jatkossakaan. Ohitetaan. 1min.

Seuraava olikin vain lyhyt kuvaesittely valituista kansanedustajista. Ohi. 1min.

Sitten olikin juttua #oksome15-seminaarista – yli 4-tuntinen video. Nopea silmäily sivulle liitetyistä kuvista ja twiiteistä ja linkki myöhempää tarkempaa tutustumista varten. 3min.

Linkit loppuivat tähän!

Analyysi

Ajankäytön optimointia varten päädyin varhaisessa vaiheessa tekemään excelin, johon ensin listasin vain linkkien lukemisen aloitus- ja päätösajat. Pian kuitenkin huomasin, että niin paljon aikaa meni muuhunkin tekemiseen, että merkkasin aloin merkata nämä "hukkaminuutit" erikseen. Sen jälkeen huomasin, että artikkeleista tuli esiin uusia linkkejä tai mielenkiintoisia sanoja, jotka olisi hyödyllistä kirjoittaa ylös. Päädyin listaamaan niitä ja myöhemmin muitakin huomioita ja kommentteja ja pian olinkin saanut käsiini listan materiaaleista, joista voi olla jatkossa hyötyä vaikkapa oppimisblogien kirjoittamisessa. Tästähän sai irti jotain hyödyllistä!

Mutta mitkä olivat ne ajankäytön lopputulokset? Alun perin puolen tunnin suunnitelman toteutus venyi kestämään suurinpiirtein 2h ja 10 minuuttia. Excelin ansiosta kuitenkin selvisi, että lähes tunti meni johonkin muuhun kuin twitteristä peräisin olevien artikkeleiden lukemiseen – blogin kirjoittamiseen, twiittien tai facebook-viestien tekemiseen, printtaamiseen tai jäätelöauton etsintään. Ei ihme että somessa tuntuu siltä että aika katoaa johonkin epämääräiseen – samaan aikaan voi tehdä niin montaa asiaa, ettei kaikkea pysty hahmottamaan! Syyttely osuu helposti Twitteriin, mutta oikeastaan Twitterhän vain tarjoaa hyvän pääsyn mielenkiintoisin artikkeleihin ja ajankohtaisiin mielipiteisiin – ongelma on siinä, osaako niitä käsitellä järjestelmällisesti.

Joka tapauksessa tämän kertainen kokeiluni ei aivan onnistunut. Lyhyeksi tarkoitettu Twitter-tuokio venyi yli parin tunnin mittaiseksi vaellukseksi, joka päätyi välillä hiukan vikaraiteille. Tässä alkaa jo epäillä, pitäisikö luopua pyrkimyksestä lukea kaikki oman twitterfeedinsä viestit. Kauheaa!

Onko sinulla jotain keinoa millä lisätä ajankäytön kontrollia Twitterissä tai muualla somessa? Tiedätkö mikä somessa syö eniten aikaasi? Kommentoi ja jaa!

Mikä ihmeen hashtag?

Puolitoista vuotta sitten kuuntelin töiden ohella ahkerasti Ylen Puheradiota. Aiheet olivat usein ajankohtaisia ja mielenkiintoisia, mutta yksi ongelma minulla oli jatkuvasti - välillä toimittajat puhuivat täysin käsittämättömiä. Selfie tuli tutuksi väkisinkin Obaman kohutun hautajaisselfien kautta mutta mikä ihme oli se hästäg joka ei millään istunut suomalaisiin lauserakenteisiin? Jossain kohtaa googletin asian ja koin pienoista muutosvastarintaa kun numerosymboliksi mieltämäni risuaita oli mielivaltaisesti valjastettu johonkin täysin muuhun käyttöön. Nyt onneksi itsekin olen alkanut vähitellen päästä kärryille siitä, miten kätevä keksintö hashtag on ja lisää opittavaa olisi koko ajan. 

Miten hashtagit toimivat?

Twitterin Help Centerissä on lyhyt mutta ytimekäs selitys aiheesta: Hashtagien eli #-symbolien avulla voi ”tagata” oman viestinsä niin, että kuka tahansa voi helposti löytää tagiin liittyvän julkaisun. Symbolia käytetään laittamalla merkki suoraan avainsanan eteen ja yhdessä twiitissä voi olla useampi hashtag missä tahansa kohtaa viestiä. Hashtagien avula voi myös seurata, mitkä aiheet ovat ”pinnalla” juuri nyt ja lukea saman aiheen viestejä keskitetysti joko etsimällä hakuruudussa hashtagia tai klikkaamalla viestissä olevaa hashtagia.

Sivuilla mainitaan myös, ettei pidä ”spämmätä” eli tehdä joka sanasta hashtagia – vain aiheeseen relevantit twiitit tulisi merkitä kyseisellä hashtagilla. Suositellaan myös, että jokaisessa twiitissä tulisi olla korkeintaan kaksi hashtagia.

Varsinkin Instagramissa hashtagien käyttö on yleensä paljon runsaampaa ja siellä hashtageja voikin laittaa jopa 30 samaan kuvatekstiin, kun taas Twitterissä jo pelkkä 140 merkin rajoitus ehkäisee näin suuren määrän tunnisteita. InstagramTips –blogissa kehotus on, että tägejä kannattaa lalittaa paljon – mitä yksityiskohtaisempia, sitä parempi. Blogissa otetaan esimerkiksi kuva Volkswagenin pakettiautosta ja siitä, että vaikka pelkkä #van voi tuoda kuvalle pari tykkäystä, sama hashtag voi olla niin monessa muussakin kuvassa, että se hukkuu joukkoon. Sen sijaan Volkswagen-fanit voivat intoutua kovastikin kuvasta, kunhan sille laittaa tunnisteeksi #vwvan tai #vw. Kuvalle relevantteja hashtageja kannattaakin etsiä muista vastaavista kuvapostauksista, jotta löytää oikean yleisön.

Hashtagit ovat perinteisesti olleet Twitterin (joskin alkujaan IRC:n) ja sittemmin mm. Instagramin juttu, mutta yllätyin kun huomasin että ne toimivat myös Facebookissa. Joskin Fb:n ohje- ja tukikeskuksessa on huomautus, ettei avainsanatoiminto ole vielä kaikkien käytettävissä ja ilmeisesti Facebookin hashtageissa onkin ollut jonkin verran ongelmia. Hashtagien näkyvyys on Facebookissa myös rajoittunut sen mukaan, miten julkiseksi kyseinen viesti on määritelty.

Hashtagit markkinoinnissa

Markkinoinnissa on myös alettu käyttää hashtageja, joskin Suomessa mielestäni vielä jokseenkin jähmeästi. Wishpond-blogissa on mainittu kolme eri tapaa käyttää hahstageja mainonnassa: brändi- ja kampanjahashtagaus, trendihashtagaus ja sisältöhashtagaus. 

Brändi- ja kampanja-hashtageilla pyritään samaan kuin logoilla ja sloganeilla – luomaan yritystä yksilöivä tunniste, jolla yritys erottuu kilpailijoista ja jonka ihmiset välittömästi assosioivat oikeaan yritykseen tai tuotteeseen/kampanjaan. Esimerkiksi Nokialle hyvän hashtagin voisi ajatella olevan #connectingpeople, mutta ainakaan nyt kyseisellä twitterhaulla ei löydy pahemmin Nokiaan vaan ennemmin verkostoitumiseen liittyviä viestejä. Sen sijaan #lumia toimii oikein hyvin, sillä hashtag auttamatta liittyy Nokian samannimiseen kännykkään eikä mihinkään muuhun. Kampanjoihin hashtagit kannattaa suunnitella niin, ettei niitä jo ennestään käytetä paljon. Myös mitä lyhyempi, sen parempi.

Pelkillä yleisillä sisältöhashtageilla ei saa suurta näkyvyyttä.

Trendihashtagien käyttö voikin olla sitten hektisempää – pinnalla oleviin hashtageihin pitää reagoida nopeasti ja pitää myös osata arvioida, liittyvätkö ne riittävästi omaan yritykseen tai toimintaan jotta niitä voi käyttää jottei viestiä tulkita spämmäykseksi. Trendejä kannattaa seurata Twitterin ja Google+:n lisäksi mm. Hashtags.orgista, Statigramista ja visuaalisesti informatiiviselta Trendsmap.comilta (tällä hetkellä Suomessa on yllättäen suosittua käyttää #vaalit2015:a).

Sisältöhashtagit puolestaan liittyvät puhtaasti viestien sisältöön ja kertovat esimerkiksi tuotteesta, tapahtumasta tai sijainnista ja niiden avulla pyritään parantamaan mm. SEOa eli hakukonenäkyvyyttä. Yleisiä hashtageja voi etsiä tarkastamalla mitä omat seuraajat, kilpailijat ja yhteistyökumppanit ovat itse käyttäneet. Näitä hashtageja ei kannata yhteen viestiin laittaa liikaa jottei karkota lukijoita tiehensä.

Entä se risuaita?

Suomessa risuaita-merkin virallinen nimi on ristikkomerkki, ja englannissa sitä kutsutaan yleisesti mm. termillä ”number sign”, sillä siellä sitä on käytetty korvaamaan numero-sana lukujen edestä (esimerkiksi number one = #1). Ylen aihetta valaisevassa artikkelissa kerrotaan tästä sekä siitä, miten merkki on päätynyt puhelimiin ja kännyköihin ja miten se on ollut myös tärkeä osa ohjelmointia. Nykyään merkki lienee varmasti käytetyin juuri sosiaalisessa mediassa, mutta kuinka on sen perinteisen käytön laita? Katoaako risuaita suomesta ja tunnetaanko kymmenen vuoden päästä enää häshtäg?

Työnhakijan somesiivous

Eli mitä jokaisen työnhakijan pitäisi tehdä somessa

Työnhakijalle tärkeimpiä somesovelluksia ovat ehdottomasti LinkedIn, mutta ei pidä unohtaa että mahdolliselle työnantajalle myös esimerkiksi Facebook, Twitter ja tietysti Google voivat olla aktiivikäytössä olevia tiedonlähteitä. 

Aihe on itselleni työharjoittelun takia ajankohtainen ja työnhaun ja somenäkyvyyden sovittaminen yhteen on ollut mielessäni paljon. Moni reagoi asiaan niin, että piilottaa kaiken paitsi aivan perustiedot julkiselta haulta ja rajaa kaiken muun näkyvyyden pelkästään omille kavereille tai seuraajille.

Pidän tätä varsin kummallisena suhtautumisena, sillä jos itse mietin jotain suurta hankintaa tai vaikkapa työpaikkaa, haluan ensin ottaa siitä mahdollisimman paljon selvää netin kautta ja vasta sitten edes harkitsen varsinaista yhteydenottoa. Se, että informaatiota ei löydy, on aina jotenkin epäilyttävää ja usein silloin siirrynkin muihin vaihtoehtoihin. Tietysti ihmisiä on erilaisia, mutta luulisi että moni työnantajakin on taipuvaisempi ottamaan haastatteluun ihmisen, josta on netissä löytyvissä relevanttia lisätietoa, tietysti positiivista sellaista.

Miten somea voi siivota?

Jotta somesta väittyvä informaatio pysyy positiivisena, kannattaa aktiivisesti pohtia, ovatko kaikki julkiset tiedot ja päivitykset sellaisia että ne rohkaisevat palkkaamaan. Jos Facebookissa omia asioita on julkaissut julkisesti, voi sisällön tarkistaa ottamalla yksityisyyden pikakuvakkeista Näytä henkilönä -valinnan ja käymällä sitten läpi oman seinänsä, tietonsa ja kuva-albuminsa julkisena henkilönä.

Ne tiedot ja kuvat mitkä eivät tue rekrytoitumista, tulisikin muuttaa sitten yksityisiksi tai vain kavereiden kanssa jaettaviksi. Mielestäni Facebookissa pitäisi olla kuitenkin aktiivista julkista sisältöä, joka kertoo jotain omasta persoonasta, kiinnostuksen kohteista ja asiantuntemuksesta – oma työhistoria nyt ainakin.

Somen siivoiluun ja oman julkikuvan ylläpitoon voi mennä tuhottomasti aikaa, varsinkin Twitterissä jos intoutuu seuraamaan paljon alan vaikuttajia joilta tulee liikaakin linkkejä mielenkiintoisiin artikkeleihin ja blogeihin. Ei kuitenkaan koskaan ole huono asia aktiivisesti seurata niitä ihmisiä, jotka olennaisesti liittyvät alaan jolle haluaa rekrytoitua – päinvastoin niin pysyy mukana alan kuvioissa. 

Ahkerasti alan vakuttajia seuramalla voi mahdollisesti itsekin päästä työnantajaehdokkaan seurattavaksi, kun moni alkaa vastavuoroisesti seurata niitä, jotka seuraavat heitä itseään. Tässäkin tietysti on tärkeää, että omat twiitit ovat asiallisia eivätkä mene aivan hakoteille niistä aiheista, mitä profiilissaan kertoo aiheikseen - vapaa-ajalle kannattaa luoda toinen tili jos twiitit meinaavat eksyä käsistä. Ja jos liika twiittien määrä ammattialaan liittyen alkaa häiritä, voi osan seuraamistaan twiittaajista laittaa eri listoihin tai hiljentää, jolloin viestivirta pysyy hallittavampana.

LinkedInissäkin tulisi kattavan profiilin teon lisäksi tiedostaa, että itseään voi aktiivisesti markkinoida palvelussa Premium-tilin avulla, jolla voi tehdä monenlaista analysointia ja mm. nostaa profiiliaan näkyvämmäksi. Kuukaudeksi palvelun saa maksuttomasti, joten kokeilusta ei ainkaan ole haittaa.

Siinäkö kaikki?

Yleisimpien somesovellusten lisäksi kannattaa myös tarkistaa mitä tulee hakutuloksiksi Googlesta, kun haun tekee omalla nimellä. Tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan voi sitten muokata esiin tulleita tuloksia edustavammiksi. Joskus esiin nousee varsin yllättäviä mainintoja joita ei olis edes muistanut olevan olemassa. Niitä voi olla mm. auttamattomasti vanhentuneet profiilitekstit unohdetuista somepalveluista, jotka voi samantien käydä kaivamassa esiin ja päivittää tai poistaa. Kaikkea ei tietenkään voi muuttaa mutta aina voi pohtia myös uusien, parempien hakuosumien tekemistä esim. tagien kanssa bloggaamalla.

Aika aikaa kutakin

Siinä oli siis ajatuksiani siitä, mitä somessa on tärkeä ottaa huomioon työnhakua ajatellen. Seuraavaksi pitäisi sitten opetella sitä ajanhallintaa – someen ja erityisesti Twitteriin eksyy helposti aivan tuhottoman pitkiksi ajoiksi jos sinne kerran erehtyy menemään! Koskakohan kehitetään sovellus, joka pitää huolen että ei käytä someen liikaa aikaa?

Harmittava omena, tulopoliittinen kuume ja muuta sadattelua

”Äänen Instagramiksi” tittelöity Applen eevzdrop on ohjelma, jossa tarkoituksena on ensisijaisesti jakaa äänitteitä. Omien äänitteiden eli edrop:ien mukaan voi liittää hashtagin, sijaintinsa, tageja, kuvauksen ja kuvan ja sitten niitä voi jakaa sosiaalisesti samoin kuin Twitterissä twiittejä. Sinänsä mielenkiintoinen ajatus mutta.. jos sovellusta vain pääsisi käyttämään!

Kompastuin siis Some-metsässäni siihen ainaiseen omena- ja mikrokuluttajien väliseen kuiluun. Aina ei voi kokeilla sattumanvaraisesti sovellusta kuin sovellusta vaan on tarkistettava, voiko sitä käyttää Windowsilla, Linuxilla, Macillä, iPodilla, ipädillä, androidilla, tai millä ikänänsäkään. Koetin tarmokkaasti pakottaa kiehtovan someohjelmalöytöni PC:lleni jossa on Windows 8.1. Eevzdrop.com:ista johtavat lataussivut jopa antoivat ladata ohjelman – piti vain ensin luoda oma AppleID jotta voi ladata oman iTunes-ohjelma-alustan jotta voi ladata sen varsinaisen ohjelman mitä tuli lataamaan alunperin – mutta kun se varsinainen ohjelma on vihdoin ladattuna, näkyy se pelkkänä toimimattomana ikonina kansiossa nimeltä ”omat iPhone-ohjelmat”. Kuin elliptinen muistihäiriö yritin avata ohjelmakuvaketta aina muutaman tunnin välein noin vuorokauden ajan, kunnes lopulta luovutin väistämättömälle totuudelle ja menin katsomaan ohjelman järjestelmävaatimukset. Eli se iPhone, iPad tai iPod touch pitäisi sitten kuitenkin olla kuten siellä sanotaan.

Mitä tämä tarina kertoo? Paitsi sen, että en ole tottunut siihen että pitäisi itse osata arvioida järjestelmävaatimuksia ja että olen hiukan hidas oppimaan (ainakin kuumeisena) niin myös sen, että myös somessa on rajoitettu sitä, kuka voi osallistua mihinkin ja osittain sen voi jopa johtaa tuloluokkaan. Myönnettäköön, että eevzdropista on heidän FAQ:nsa mukaan kehitteillä myös Android-sovellus ja useita Applen sovelluksia pystyy käyttämään myös joillain muilla käyttöjärjestelmillä kuin heidän omillaan, mutta silti herää pieni huoli somekäyttäjien eriytymisestä. Applen laitteistot ovat yleensä verrattain kalliita ja he myös julkaisevat someohjelmia, joihin ei pääse muilla kuin heidän laitteillaan. Onko vaarana että hyvä- ja huonompituloisilla on tulevaisuudessa yhä useammin eri somealustat? Asia ei tietysti mene niin mustavalkoisesti, sillä Applen käyttäjiksi ei valikoidu läheskään kaikki hyvätuloisemmat. Mutta aika harva köyhempi!

Rahan ja somen yhteys on muutenkin asia, josta sietäisi puhua enemmän – juuri itsekin jokin aika sitten huomasin, että pärjätäkseen ihan normaalissa opiskeluelämässä tulisi omistaa suhteellisen uusi, isonäyttöinen ja -muistinen älypuhelin, jotta voisi hoitaa mm. ryhmätyötehtäviä ajantasaisesti somen kautta (tähän on nuorten opiskelijoiden puolella havaittavissa selkeä ryhmäpaine). Tietokoneenkaan ei tulisi olla mikään kolmea vuotta vanhempi ja sekä puhelimen että kotikoneen nettiyhteyksien tulisi olla jo kohtuujäreitä, jotta kaikki toimisi moitteettomasti ja kehityksessä pysyisi mukana. Mitä jos on vähätuloinen opiskelija tai köyhyysrajalla sinnittelevä perheenelättäjä? Onko Some sellainen viestinnän muoto, että se osaltaan vaikuttaa ihmisiä syrjäyttävästi ja eriyttävästi tulojen mukaan vai maalailenko ihan piruja seinille?

Kaiken tämän kuumeen sävyttämän tulopoliittisen pohdinnan ja somekokemuksesta ulosjäämiseen liittyvän kiukun vuoksi Eevzdropin esittelyt jäivät nyt minulta aika vähiin. Googlellakin tuntuu sovelluksesta löytyvän hiukan huonosti tietoa. Hyödyllisimmän tuntuinen selvitys sen hyvistä puolista on sattumanvaraisesti löytyneessä Sassycat-blogissa, mistä voi löytää selkeästi listattuna mitä ohjelmassa voi tehdä.

Eli oikeastaan kaikesta mitä minä en voi tehdä. Pöh!

What the Flickr?

Osana someen tutustumista otin käyttöön joskus alkuvuodesta Pinterest-nimisen sovelluksen, jossa jaetaan netistä löytyviä kuvia erilaisina "tauluina" omien kiinnostusten mukaan. Ilokseni huomasin silmieni eteen syntyvän virran toinen toistaan upeampia kuvia metsistä, hylätyistä rakennuksista ja muista juuri minua kiehtovista maisemista. Pian kuitenkin törmäsin hämmentävään seikkaan – palveluun ei voi ladata omia otoksia suoraan, vaan ne pitää olla ensin jossain muualla Internetissä saadakseen ne Pinterestiin. ”Pinnaamistani” kuvista pian huomasin, että moni onkin napannut kuvat Flickr-nimisestä sovelluksesta, ja tänään päätin vihdoin tutustua tarkemmin, mitä Flickriä se meinaa.

Flickr on ennen kaikkea kuvienjakopalvelu, johon voi ladata itse ottamiaan kuvia, tehdä niistä albumeita ja myös Pinterestin tapaan luoda gallerioita muiden kuvista joista pitää. Sovellus toimii Yahoo:n kautta ja sinne päästäkseen pitääkin olla tai pitää luoda uusi Yahoo-tili. Sovelluksessa voi lisätä itselleen kontakteja mm. Facebook-tuttujen kautta ja täysin vieraita käyttäjiä voi seurata samaan tyyliin kuin Twitterissä. Flickrissä voi myös muodostaa ja liittyä ryhmiin, jotka ovat kiinnostuneet samantyyppisistä asioista – ja näihin ryhmiin omat kuvansa postaamaalla saa kuvilleen eniten näkyvyyttä.

Koska tänään oli Some-kurssilla tarkoitus esitellä kaksi sovellusta, jossa voi jakaa sekä kuvia että ääntä, lähdin heti tutkimaan myös, voiko Flickrissä jakaa videoita. Hakukenttään laitoin video ja ensimmäisten hakutulosten joukossa oli paitsi ihan kunnollisia videoita, myös harmistuneen käyttäjän tekemä kuva, jossa tyylitellen lukee: ”Flickr is for photos! YouTube is for videos! DO YOU READ ME?” (Jeremy Guan: No Video on Flickr!). Kuva on julkaistu vuonna 2008 ja googlettamalla selvisikin, että alunperin Flickrissä pystyi jakamaan vain kuvia, mutta juuri tuolloin 2008 palveluun lisättiin lyhyiden videoiden jakomahdollisuus, mistä moni käyttäjä ei ollut kovin innoissaan.

Jos googlettaa miten Flickr:ä kannattaa hyödyntää markkinoinnissa, videot eivät nouse neuvoissa lainkaan esiin. Pääpaino on siis ehdottomasti korkealaatuisissa kuvissa. Flickr:n säännöt määräävät, ettei palvelua saa väärinkäyttää kaupallisiin tarkoituksiin ja yrityksen pitääkin pitää huolta, ettei se yritä ”myydä liikaa” kuvillaan. Esimerkiksi hintojen laittaminen kuvien yhteyteen tai mainoskampanjoiden toteuttaminen Flickr-tilin kuviensa kautta on kiellettyä. Sen sijaan yrityksen kannattaa laittaa palveluun laadukkaita ja taidokkaita kuvia alaansa ja tuotteisiinsa liittyvistä asioista, mutta välttää ns. tuotekuvaston tekoa. Hyvä ohje on, että kuvien tulee ilmentää yrityksen persoonallisuutta ja kertoa läpinäkyvästi sen tarinaa.  Kuviin kannattaa laittaa hyvät tagit, niistä kannattaa tehdä jaettavia Creative Commonsin lisenssin avulla ja kuvia kannattaa jakaa myös ryhmissä.

Flickr:ssä on mahdollista mainostaa bannerien avulla, mutta mainokset ovat hienovaraisia eikä niitä välttämättä erota uutisvirrasta. Rehellisesti sanoen en ollut itse huomannut mainoksia ennen kuin satuin törmäämään jossain artikkelissa mainintaan siitä, miten huomaamattomia ne ovat. Ehkä yritysten ei siis kannata ensimmäisenä maksaa tällaisesta mainostilasta?

Siinä siis selvisi mitä Flickr on – pääasiassa omien kuvien jakoa, ääntä varsin pienissä määrin. Siksi seuraavaksi siirrynkin harjoittamaan eevzdroppausta!

Linkitystä työelämään

LinkedIn on sovellus, josta minulla myös on kokemuksia vuosien takaa jotka johtivat päätelmään ettei siellä tapahdu mitään ja unohtamaan koko jutun. Syynä kenties oli se, että olin silloin niin nuori ettei mitään erityisiä yhteyksiä työelämään ollut. Vasta nyt myöhemmin, kun jonkinlaista uraa ja verkostoitumista työelämässä alkaa tapahtua, on tullut esiin viitteitä siitä että minunkin olisi syytä tutustua LinkedIniin uudestaan.

Niinpä lähdin tutustumaan - toistaiseksi vielä googlettamalla. Selvisi, että LinkedIn on jo ennalta olemassa oleviin suhteisiin perustuva some-verkostointi-ohjelma, jonka tavoite on auttaa yhdistämään oikeita ihmisiä ja töitä toisiinsa. Ohjelmaan saa liitettyä omat ura- ja koulutustietonsa ja verkostoitua voi ihmisiin jotka jo tuntee. Heille lähetetään kontaktipyyntöjä ja heidän lähettämiään kontaktipyyntöjään hyväksytään. LinkedInissä on myös ryhmiä, joihin voi liittyä ja julkaisuja joita voi seurata.

30.1.2015 ilmestyneestä Helsingin Sanomien artikkelista ”Näin teet työnantajia kiinnostavan LinkedIn-profiilin” löytyy hyvän kuuloisia vinkkejä siihen, mihin LinkedInissä kannattaa kiinnittää huomiota töitä etsiessään. Omat perustiedot on oltava kunnossa ja valokuvan tulee olla tuore. Oma osaaminen pitää ilmaista ytimekkäästi tiivistelmässä ja omasta työnhaustaan pitää kertoa avoimesti, mielellään jopa profiilin otsikossa. Verkostoja pitää luoda palveluun aktiivisesti ja ammatillisiin ryhmiin tulisi liittyä rohkeasti.

Rehellisesti puhuen täytyy sanoa, että vähän nolottaa että näin keskeinen palvelu on kokonaan jäänyt minulta hyödyntämättä, ja vielä enemmän mietityttää onko otollisia työpaikkoja mennyt ohi sen vuoksi, että minulla ei ole ajantasaista profiilia palvelussa. Siinä on asia, joka kokee muutoksen ja pian!