Somehaparointia

Tänään on tullut taas tutustuttua moneenkin eri Somesovellusten soppeen. Haluaisin vaatimattomasti oppia kaikista sovelluksista kaiken ja luulin jo osaavanikin asioita aika hyvin, mutta jälleen sain tuta miten vähän sitä oikeasti tietää ja osaa. Mutta sitä vartenhan tällä matkalla ollaan että opitaan!

Ensinnäkin on se Facebook. Innostuin, kun sain eräältä koulukurssilta kannatusta ajatukselle, että perustaisin siihen liittyen Facebook-ryhmän, jotta voisimme pitää yhteyttä kurssin jälkeenkin. Ajatus koki pienen evoluution ja päädyttiin siihen, että perustaisin julkisen ryhmän, jossa alan opiskelijat yleisesti voisivat verkostoitua keskenään. Kurssilta kotiin päästyäni sitten huomasin, että asia ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen – Facebook-ryhmän muodostaminen ei onnistu ellei siihen heti alussa määrää ainakin yhtä valmista Facebook-ystävää mukaan. Olen ennenkin perustanut ryhmiä, mutta koska aina olin jo kaveroitunut siihen kuuluvien ihmisten kanssa, en ollut ennen törmännyt tähän ongelmaan. Koetin vaikka miten kiertää moista hämmentävää vaatimusta, kunnes lopulta päädyin pyytämään miestäni apuun – hän oli sitten alussa ryhmän jäsen mutta heti kun joku muu liittyi, sain potkittua hänet pellolle.

Apu auttoi, mutta sitten törmäsinkin taas seuraavaan ongelmaan – ryhmälle täytyisi laittaa oma kuva. Ja koska ryhmä on julkinen, ei auta vain googlettaa netistä jotain sattumanvaraista kuvaa ja laittaa sitä koko ryhmää edustamaan ilman, että siihen on lupa. Juuri oli täällä somekurssin webinaareissakin käyty tekijänoikeusasioita läpi, ja yhtäkkiä tulin tuskallisen tietoiseksi siitä että ryhmän taustakuvan yhteyteen ei saa laitettua lähdeviitteitä ja krediittejä joiden kanssa joillekin kuville olisi ollut lupa käyttöön (muttei ilman). Googletin siis tuntikausia sanoilla ”free picture” ja ”ilmainen kuva” ja yritin löytää jotain joka vailla epäilystä olisi vapaasti käytettävissä ilman mitään kreditointia ja joka myös sopisi jollain tavalla ryhmän identiteettiin – tehtävä joka oli yllättävän vaikeaa ihmiselle, joka rakastaa kuvien selailua, katselua ja niiden viestien analysointia. Lopulta, yöunien ja uusien etsintöjen jälkeen löysin varmasti sallitun kuvan, joka jollain lailla sopi ryhmälle mutta joka oli aikalailla harmaa ja ikävä ja tasapaksu. Alkoi tehdä mieli itse alkaa piirtää ja photoshopata jotain sopivampaa, mutta totesin että oli tärkeämpää saada ryhmä käyntiin kuin hioa kuvitusta tappiin asti. Ryhmä siis tuli perustettua ja onneksi siihen on jo tullut oikeita jäseniäkin.

Facebookin ryhmänperustamisseikkailun lisäksi tutustuin tänään hiukan paremmin myös Instagramiin. Liityin palveluun jo tämän vuoden alkupuolella, kun tajusin kuinka suosittu se on ja koska halusin tietää mistä siinä on kyse. Olen nyt nähnyt paljon selfieitä ja kuvia ruuista ja juomista. Koko ajan on tuntunut ettei minulla itselläni ole sinne mitään laitettavaa ja aktiivisuuteni siellä onkin ollut aika pientä.

Mutta sitten satuin näkemään kotipihallani pusikon, jossa oli kaunis jäätyneiden vesivanojen muodostelma. Otin siitä kuvan, mutta totesin, että kauniin jääkuvan sijaan se näytti enemmän epäselvältä kuvalta oksista ja tiiliseinästä. Viime opintoperiodilla opin käyttämään Photoshoppia ja minulle jäi hinku opetella sen käyttöä lisää. Tajusin, että tässähän oli tilaisuuteni koettaa mitä sillä saa aikaan, ja niin photoshoppasin risutiiliseinä-kuvasta pimeässäloistavajää-kuvan. Pidin lopputuloksesta vaikka sen itse teinkin. Harmihan sellaista oli jättää pelkästään omaan ihailuun, joten päätin että siinähän oli mahtava tilaisuus koettaa myös sitä Intsagramia hiukan enemmän – ja pikkiriikkisten lisätehosteiden kautta laitoin kuvan palveluun.

Sitten tuli niitä ongelmia. En ole ennen käyttänyt hashtageja ja jouduin niiden kanssa sormi suuhun. Googlettelin taas oman aikani, kunnes totesin ettei hashtageille ole oikeastaan mitään kovin spesifejä ohjeita tai sääntöjä. Päädyin sekä suomen- että englanninkielisiin luonto-, photoshop- ja jääaiheisiin tageihin ja postasin kuvan. Olin ajattelut, että ehkä parin päivän sisällä joku tuttu voisi tykätä. Olinkin ilmeisesti valinnut tagit hyvin, kun ensimmäiset tykkäykset tulivat jo viiden sekunnin sisällä postauksestani. En tuntenut tykkääjistä yhtään ja muutaman minuutin sisällä heitä oli tullut jo kuusi. Tunsin itseni supersuosituksi mutta myös hiukan kontrollittomaksi tai jopa stalkatuksi. Ajattelin, että tuntemattomat amerikkalaiset voisivat jatkaa hämmentäviä tykkäyksiään samaan tahtiin tuntikausia, mutta ne tyrehtyivätkin sitten saman tien. Olinkohan hetken jollain ”juuri julkaistujen kuvien”-listalla josta osuin sitten satunnaisten tykkääjien silmiin? Tämä vaatii vielä tarkempaa tutkimista mutta sitä odotellessa liitän tähän kuvat sekä käsittelemättömästä pusikosta että käsitellystä Instagram-seikkailustani.

Tekstiä tulikin jo niin paljon että lopetan tähän enkä kirjoita Twitter-kompasteluistani enää tähän hätään. Sanotaanko vain, että sinne ei kannata luoda vahingossa kahta eri profiilia itselleen ja että kannattaa myös miettiä mitä profiilitekstikseen laittaa...

Seuraavassa postauksessani taidankin sitten muutenkin pureutua tarkemmin Twitteriin osana Some-kurssin tehtäviä. Kohti uusia seikkailuja!